Torstaina pääsin kuvaamaan hieman kun nollakutoset temppuilivat seikkailuradalla, mm. hyppivät trapetsiin. Olin tyytyväinen niihin kuviin. Hiukka myöhemmin juoksin Villen perässä ja otin hänen pyytämiään kuvia rakennuksista.
  Illalla olikin sitten känniavautumisia, tähdenlentoja, ahdistusta, yks humalainen kolmekaks äijä räyhäämässä, sama ukko loilottamassa kitaran kanssa ja vielä kyselemässä mikä minua vaivaa. Kaikki ei oo aina fyysistä. Olen muuten älyttömän hyvä valehtelija ja näyttelijä kun tarve on. Ehkä jopa pelottavan hyvä.
Ne rommipaukut vei viimeisetkin rippeet että voisin ottaa vakavasti. Nukuin laavulla yötä ja aamulla nypin kolme hirvikärpästä hiuksistani. Yhteensä hiuksistani löysin niitä tänään viisi.

Tänään pääsin kuvaamaan metsään vaeltamista, laskeutumista ja lauttamatkaa helvetistä. Onneksi en itse joutunut sille lautalle melomaan, vaan sain matkustaa Nikonin kanssa tyylillä veneessä, joskin ensimmäisellä kerralla kun hyppäsin pois kastelin vasemman jalkani niin että vettä oli myös maiharin sisällä.
Erittäin miellyttävää siis. Ja toisella kerralla kun olin nousemassa pois, Alphonso nykäisi venettä juuri sillä hetkellä kun seisoin, jonka johdosta kaaduin taaksepäin ja vettä roiskui pitkin takamustani. Olin varmasti erittäin seksikkään näköinen.
  Käyttelin koulun Nikonia niin itsekkäästi ja omistavasti ettei kukaan edes uskaltanut pyytää sitä lainaksi kokeillakseen sitä. Mutta jouduin juoksemaan taas koirana ensimmäisenä (lue sain juosta, se on kunniatehtävä, minulla on kuulemma silmää ottaa kuvia).  Yritin olla apuna siivoamisessa, mutta eipä siitä mitään tullut, aloin vaan vihaamaan.

Tais tulla yliannostus Poroa, syntyi jo melkein riita kasvissyönnistä. Tai Porolla oli vitutuskäyrä vaan tavallista korkeammalla. Veikkaan ekaa.

Reissun johdosta minä inhoan itseäni tavallista enemmän, ja olen kerrankin onnellinen viikonlopusta.

En enää tiedä, ehkä olemma vain liian erilaisia, peikko.

p.s Ettei mee vaan märinäks niin hehkutan hieman että tämän rankan rupeaman jälkeen pääsen kuumaan kylpyyn ja huomenna koko selän hierontaan. Ja viikko tai kaks eteenpäin niin parturiin.
p.s.s Yeah I did listen Yellowcard song "Light up the sky" minute ago.
p.s.s.s Käyn ostamassa mässyä.

Zen Café - Tahdon halvan naisen