Tänään oli ATK:ta ja ryhmänohjaaja yritti päästä ajan tasalle ryhmän asioista.

Jälkiruokana oli sellaisia neliönmuotoisia paksuja vohveleita. Tämän seurauksena sitten Nellin kanssa hoimme koko ajan
tätä kappaletta. Ja nyt se soi päässäni tauotta.

Saimme kuulla hieman myös Saksalan seikkailukeskuksen retkestä, joka on ensi torstaina.
Yritimme Nellin kanssa näyttää suht normaaleilta kun Antti puhuu erotiikan tappajista, matkii koiraa, hakkaa penkkiä lattiaa vasten ja hokee olevansa innoissaan retkestä.

Tämän kaiken jälkeen minä vain lähdin koska olen tehnyt lähtötaso testin ja käynyt tutustumishaatattelussa.

Antti uhkaili että Jenni olisi seuraavana vuonna meidän ryhmänohjaaja.


Rakkautta, peikkosi.

Ismo Alanko - ekstaasiin