Tänään meillä ei ollut varsinaisesti ohjattuja tunteja. ATK luokan ovi oli auki ja sinne pääsi tekemään tehtäviä. Arvasin et olisin melkeimpä ainut siellä tänään. Yllätykseni olikin suuri kun Karhu tuli luokkaan ja hetken jututettuaan minua siitä missä kaikki ovat, istui vieressäni olevalle tietokoneelle. En olekkaan ihan niin kauhea kuin luulin.
Noona: Tuskin tänne kukaan muu kuin minä tulee, ja sinä nyt.
Karhu: Mutta olethan sinä täällä *hymy*
  Karhu jutteli kanssani, neuvoi kun minulla oli "ongelma" (hyödynsin neito hädässä kortin) ja jopa kehui töitäni (ja mollasi omiaan). Luuli että olisin käyttänyt photoshoppia paljon aiemminkin. Yli-ikä tuli häiritsemään, Karhu tuskastui tehtäviin ja lähti kotiin. Harmittaa vaan kun en uskaltanut lainata omia tehtävämonisteitani, kun en tiennyt saanko uudet.
  Havaitsin että kun olen syömättä, asiat nopeutuu huomattavasti, joten tein kaikki tehtävät ennätysajassa jonka jälkeen menin Sateen kanssa Heseen.
Mutta en osaa olla enää pitkään vihainen, olen niin rakastunut.

Sateen kanssa katsoimme Yhdeksäs portti elokuvan, molemmille tais jäädä vähän aukkoja siitä.
Oli mukava viettää aikaa.

Mutta illemmalla äiti soitti, ja tuli ennätyspitkä puhelu (50 min). Kertoili lisää siitä ku oli jutellu eilen Antin kanssa siellä kotiväenillalla koululla.
En voinu sille mitää et sitten yhes kohassa aloin itkeä, juttu kuulosti vaan niin Antilta ja kaikki oli niin kuraa, vaikka just päätin et mun asiat ei oo huonosti koska monilla on oikeasti huonosti.
  Äiti kerto musta ihan kaiken Antille. Mm. sen että en mittaa kuumetta jotta voin aina mennä kouluun (jaenosaakäyttääsitäkuumemittariamuttasiitäeipuhutaseeiole-tärkeää).
  Mä olen kuulemma Antin mielestä ahkera ja tunnollinen oppilas. Mikä kumma siinä on että ihmiset ihmettelee miksi rakastan opiskella unelmaani varten? Antti pelkäs että teen hänestä idolini. Antin mielestä olen myös kovin nuori, joten hän oli huolissaan minusta, mutta pelko haihtui kun hän tapasi vanhempani.. En halua nähdä Anttia. Ainakaan huomenna.

Rakastaen, peikkosi.